Lohdutus ja uusi elämä – Kolmas sunnuntai loppiaisesta – Messu Alavetelissä

Ensimmäinen lukukappale
5. Moos. 32: 36–39
Herra puolustaa kansaansa,
hän säälii palvelijoitaan,
kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa,
että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.
Vastustajilleen hän sanoo:
”Missä ovat nyt teidän jumalanne,
missä se kallio, johon turvasitte?
Nouskoot nyt teitä auttamaan
ne jumalat, joille te syötitte teurasuhrienne rasvan
ja juotitte juomauhrienne viinin!
Seiskööt ne teidän suojananne.
Näettehän nyt: minä olen ainoa,
ei ole muuta jumalaa minun rinnallani.
Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän,
minä lyön ja minä parannan,
minun vallassani on kaikki.

Toinen lukukappale
2. Kor. 1: 3–7
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne.

Evankeliumi
Mark. 1: 29–39
Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.

Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: ”Kaikki etsivät sinua.” Mutta Jeesus sanoi: ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.

Saarna
Tämän päivän tekstissä Jeesus karkottaa pahoja henkiä ja parantaa useita eri tauteja. Se ei kuitenkaan ole koko Jeesuksen arki, vaan evankeliumista ilmenee toinenkin asia, jonka Jeesus teki. Jeesus meni varhain aamulla paikkaan missä sai olla yksin! Siellä hän rukoili ja etsi Jumalan tahtoa, sitähän se rukous on. Tavallaan voisi sanoa, että Jeesuksen rukoileminen on vaatimus siihen työhön mitä hän tekee ihmisten seassa. Niinhän mekin tiedämme, että jos haluamme pysyä rauhassa, tuokiot missä olemme yksin ovat meille hyväksi. Siinä on tilaa ajatuksille kulkea ja rukoukselle.

Päivän toisessa lukukappaleessa kuulemme sellaisen rukouksen ja hiljaisuuden hedelmistä: lohdutus on sen tekstin keskeinen osa. Lohdutus kun elämässä on vastoinkäymisiä, lohdutusta surussa ja sairaudessa. Sitä Jumala meille tarjoaa. Ja sellainen lohdutus tarjotaan niille jotka etsivät Jumalan kasvoja, niille jotka, kuvallisesti, heräävät aikaisin ja menevät paikkaan missä saavat olla yksin. Kun menemme sellaiseen paikkaan, tulemme rohkaistuiksi kestämään samankaltaisia kärsimyksiä kuin apostolit aikoinaan.

Ja niin, vaikka joskus unohdammekin tämän, ja vaikka joskus luotamme aivan muihin asioihin kun etsimme lohdutusta, Jumalan lupaus kuitenkin on, että hän puolustaa meitä ja säälii meitä, kun hän näkee, että meillä ei enään ole voimia. Näin siis ensimmäisen lukukappaleen mukaan. Silloinkin kun useasti turvaamme omiin voimiimme Jumala tarjoaa meille lohdutusta: armoaan ja rakkauttaan.

Tässä ajassa ihmeet ja parantumiset ovat juuri ihmeitä. Ne eivät kuulu jokapäiväisiin tapahtumiin, muuten emme kutsuisi niitä ihmeiksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tässä ajassa elämme vielä lohdutuksen tarpeessa. Mutta kun Jumalan valtakunta tulee viimeisenä päivänä, silloin Jumala on luvannut, että hän itse pyyhkii kyyneleemme. Sama Johanneksen ilmestyksen kohta ilmoittaa, että silloin surun aiheita ei enään tule olemaan. Jeesus siis näyttää tekemisillään millaista pelastettujen elämä tulee olemaan ajan loppuessa.

Se Jumala jolla on kaikki vallassaan, antaa meille merkkejä tulevasta ja lohdutusta vastoinkäymisiin.

Mitä sitten meidän tulee tehdä ja ymmärtää? Jumalan lohdutus annetaan meille niin että voisimme löytää tiemme ahdingosta. Tietysti yksi seurakunnan keskeisistä tehtävistä on lohduttaa, mutta lohdutuksen ja kanssakävelemisen suunta pitää kuitenkin olla, että ahdingosta päästään pois. Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään mikä ei ole jatkuvaa kärsimystä, ja siinä meilläkin seurakunnassa on tärkeä tehtävä tehdä se mahdolliseksi.

Joskus voisi luulla, omienikin saarnojeni perusteella, että kirkkoa kiinnostaa vain ne jotka elävät jatkuvaa kärsimystä. Mutta tässäkin ajassa uskon, että Jumalan tahto on, että kärsimys vähenisi. Ja tämä tarkoittaa konkreettisestikin sitä, että ihmisten elämissä tapahtuu muutoksia. Se tarkoittaa, että ratkotaan yhdessä ongelmia silloin kun se on mahdollista. Se tarkoittaa yhdessä rukoilemista, mutta myöskin yhdessä tekemistä. Ja kuten tiedämmekin, yllättävän usein löydämme lohdutuksen teoista tehokkaammin kuin mitä löydämme sen puheesta. Ja sitten, kun kärsimys ei ole elämän keskisin asia enään, voimme suunnata huomiomme elämästä nauttimiseen ja muiden ihmisten auttamiseen.

Joskus ihmisen voi tuntua haastavalta tehdä elämässään tällainen muutos. Lohdutetun rooli on helppo, siihen voi helposti tulla tiettyä uhrimentaliteettiä. Kaikki tällainen muutos on vaikeaa, on opittava elämään uudella tavalla. Ja sehän onkin kirkon opin mukaista, että jokaisen ihmisen on opittava elämään uudella tavalla. Jotkut tulevat lohdutetuiksi, jotkut haastetaan, jotkut vain yhtäkkiä löytävät itsensä muutoksessa, mutta kaikki joutuvat oppimaan uuden elämäntavan. Ja se on sellainen elämäntapa mihin Jeesus meidät kutsuu: Jumalan valtakunnan asialle, ihmisten lohduttajiksi, Jumalan armon ja rakkauden viejiksi.

Se on oppiminen sellaiseen elämäntapaan, missä ei etsitä lohdutusta “niistä jumalista, joille te syötitte teurasuhrienne rasvan ja juotitte juomauhrienne viinin!” vaan missä suuntamme toivomme Herralle jolla on kaikki voima ja valta. Se on oppiminen sellaiseen elämäntapaan, missä seurataan Jeesusta arjen keskellä. Se on oppiminen sellaiseen elämäntapaan missä suurin lohdutuksemme on totuus Kristuksesta, Jumalan armosta ja rakkaudesta – elämäntapaan missä se totuus muovaa ajatteluamme niin, että ahdingonkin keskellä pystymme katsomaan Jumalaan ja saamaan lohdutusta.