Joh 8:12
Jesus sade: ”Jag är världens ljus. Den som följer mig skall inte vandra i m,örker, utan ha livets ljus.”
Matt 5:14-16
Jeesus sanoi: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”
Ehkä joku ihmettelee miksi pastori valitsee kaksi eri sanaa hartauteen, jotka vaikuttavat olevan keskenään ristiriitaisia. Onko Jeesus maailman valo, vai olemmeko me? Saarelaiset tietysti vieläkin ihmettelevät, että eikö Tankarin majakka ole maailman valo?
Majakkaa on tietysti vaikea olla ajattelematta täällä saarella. Etenkin kun yöt pimenevät, ja majakan valo rikkoo pimeyden. Majakka ei tietysti ole vain kaunista katseltavaa, vaan se on apu niille, jotka kulkevat merellä.
On kuulemma niin, että ennen majakan rakentamista saaressa oli niin sanottu ”loisto” tai ”lysanhus”. Siellä pidettiin tulta palamassa, jotta merellä liikkuvat voisivat suunnistaa sen avulla. Jonkun täytyi valvoa tulta. Jonkun täytyi lisätä polttopuita. Piti huolehtia siitä, ettei valo sammunut.
Tulen hoitaja ei ehkä koskaan saanut tietää, näkikö kukaan valon mereltä. Hän ei välttämättä tiennyt, muuttiko joku vene suuntaansa sen ansiosta, tai löysikö joku turvallisesti kotiin sen avulla. Valoa kuitenkin pidettiin yllä, silloinkin kun ei tiedetty kuka sitä tarvitsisi.
Tietysti ihminen tarvitsee elämässään myös tällaista valoa. Johtotähteä. Jotakin, mikä auttaa meitä ymmärtämään missä olemme ja mihin pitää kulkea.
Siksi Jeesus sanookin, Johanneksen evankeliumin mukaan, että hän on maailman valo. Kirkon usko perustuu siihen, että maailmassa on sellainen valo, mihin voimme luottaa ja minkä loisteesta löydämme elämän suunnan.
Ja samaten kuin majakan valo ei posta merestä kareja, ei tyynnytä tuulta, eikä estä sumua laskeutumasta, Kristuksen antama valo ei tarkoita sitä, että elämästä tulisi vaikeudetonta.
Det hör till människolivet att vi sällan ser vägen framför oss. Ibland vill man kanske veta hur allting ska bli, eller få löfte om att saker ordnar sig. Man vill veta allt som ligger längs rutten till den främmande hamnen redan innan man lämnar hemmets strand.
Men ofta räcker ljuset bara för nästa steg på vägen. Frestelsen är att förbli stilla, tills vägen blir klar. Att förstå allt, att veta vad som kommer, att vara tvivelsfri och övertygad. Men Jesus talar inte om att den som vet och kan ska gå i ljuset, han talar om att den som följer honom får gå i ljuset.
Att följe Jesus kan aldrig betyda att veta allt som väntar. Men det kan betyda att vi lär oss navigera utgående från det ljus han är. Att i osäkra vatten få vägledning och på stormigt hav hitta en fast punkt.
Vuorisaarnan kohta vie kuitenkin ajatuksen maailman valosta askeleen pidemmälle. Kun jeesus sanoo opetuslapsilleen, että he ovat maailman valo, yllätymme. Jumalan valo ei jää hänen luokseensa, vaan hän antaa sen näkyä ihmisten kautta.
Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen joka kantaa valoa näkisi itsensä jotenkin parempana ihmisenä tai pyhempänä. Eikä myäskään sitä, että hän tietäisi tai osaisi enemmän kuin muut. Valo itsessään kyllä näkyy tarvitseville.
Valona oleminen tarkoittaa useimmiten hyvin arkisia asioita: että lainataan naapurille työkalua, että pidättäytyy puhumasta toisista pahaa, että kuuntelee kun toinen puhuu ongelmistaan. Tällaiset teot eivät ole erityisosaaville ihmisille tarkoitettuja hurskaita harjoituksia, vaan valon tuomista pimeään maailmaan. Ei suuria sanoja tai näyttäviä tekoja, vaan inhimillistä läsnäoloa.
Lysanhuset påminner oss om något viktigt. Den gamla elden brann inte av sig själv, utan man fick ta turer med att vakta den. Likaså fungerar vår gemenskap bäst, då ingen förväntas bära hela ljuset. En talar, då den andras ord inte räcker till. Någon hoppas, då livet tycks hopplöst för en annan. Vi ger av tid och uppmärksamhet, utgående från den förmåga vi själva har. Ibland bär man ljuset för andra, ibland bär de andra ljuset för en själv.
Vi vet inte alltid själva vem som ser det ljus vi bär. Ett för oss själva enkelt möte kan stanna kvar hos en annan en lång tid. Det lilla och enkla kan bli ett tecken på den godhet som vi ytterst söker hos Gud. Våra tysta böner för varandra ger näring åt den eld som håller hoppet levande.
Den som höll elden brinnande i lysanhuset kunde inte se alla båtar på havet. Ändå var uppgiften meningsfull. Ljusbärarens uppgift sträcker sig inte till att veta vem alla som behöver se ljuset. Den sträcker sig bara till att hålla elden brinnande.
Majakan tärkein tehtävä ei ole sen kauneudessa, vaan siinä, että se auttaa ihmisiä löytämään turvallisen reitin.
Siksi kirkkokin opettaa, että ihmisen ei tulisi elää itseään varten. Meidän tulee elää siinä valossa, joka tuo toivoa maailmaan, autta eksyneitä löytämään suunnan ja antaa väsyneille levon. Eikä ajatuksena ole, että oma valomme pitää olla suuri ja merkittävä, vaan vanhan loiston tavoin – jonka ikkunoista valo näkyi pimeyteen – on riittävää että kukin hoitaa oman osuutensa niin, että läheisyydessämme olevat näkisivät, että maailmassa on kuitenkin toivoa ja rakkautta.
Valomajan tuli ei valaissut koko merta, eikä sen pitänytkään. Riitti, että se näkyi tarpeeksi kauas osoittaakseen kulkijalle suunnan. Vaikka oma valomme voi tuntua heikolta, Jeesus antaa lupauksen, että joka seuraa häntä, kulkee aina valossa.