Ensimmäinen lukukappale
Dan 9:17–20
Daniel rukoili ja sanoi:
”Kuule nyt palvelijasi rukous ja nöyrä pyyntö, Jumalamme, ja anna armosi loistaa hävitetylle temppelillesi, Herra, kunniaksi itsellesi. Kallista korvasi, Jumalani, ja kuule. Avaa silmäsi ja katso autioita raunioitamme ja kaupunkia, joka on omistettu nimellesi! Me tuomme sinulle nöyrät pyyntömme, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule! Herra, anna anteeksi! Herra, kuuntele ja täytä pyyntömme! Auta pian, kunniasi tähden, Jumalani! Se kaupunki on sinun nimellesi omistettu, ja sinun kansaasi kutsutaan sinun nimelläsi.”
Näin minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja toin Herran, Jumalani, eteen nöyrän pyyntöni hänen pyhän vuorensa Siionin puolesta.
Toinen lukukappale
Rom 8:24–28
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 8
Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.
Evankeliumi
Matt 6:5–13
Jeesus opetti ja sanoi:
”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.”
Saarna
Mikä on rukouksen salaisuus? Yllättävän monesti kirjallisuudessa ja eri materiaaleissa puhutaan rukouksen salaisuudesta. Avian kuin rukous olisi tarkoitettu vain harvoille ja osaaville. Päivän tekstit kuitenkin puhuvat rukouksesta kuin se olisi luonnollinen osa elämää.
Daniel rukoilee hävityksen keskellä. Paavali antaa ymmärtää, että vaikka emme osaisi oikeita sanoja, Henki kuintenkin rukoilee meissä. Jeesus opettaa hiljaisesta, sisäisestä rukouksesta taivaan Isän kasvojen edessä. Ei tässä puhuta suuresta salaisuudesta, paitsi ehkä siinä mielessä, että se on hyvin yksinkertaista. Jumala kuulee rukouksemma. Ja enemmänkin, Jumala itse puhuu ja rukoilee meidän puolestamme.
Danielin rukous: ”Me tuomme sinulle nöyrät pyyntömme, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen” on kaiken rukouksen perusta. Kun tulemme Jumalan eteen, ei ole kyse siitä, ollaanko me onnistuttu tai onko meillä hurskas tunnetila. Rukouksen perusta on Jumalan armo.
Samalla, kun Daniel rukoilee hävityksen keskellä, ei ole kysymys siitä, että hän vain yrittäisi saada Jumalaa tekemään jotain. Tietysti, rukoileva pyyntö on aivan oikein ja sallittua, mutta tärkeämpää on se, että Daniel asettuu todellisuuteen. Hänen rukouksensa lähtökohta on se todellisuus missä hän itse elää, missä hän myös uskoo Jumalan olevan ja toimivan.
Daniel katsoo raunioita, hän tunnustaa synnin, ja hän turvautuu Jumalan nimeen. Ja hän puhuu kuin Jumala olisi todella läsnä. Tässä ei ole kysymys muodollisesta rukouksesta, vaan palvelijan nöyrä pyyntö Herralta, tämä rukous kumpuaa suhteesta.
Ja niin Roomalaiskirjeen teksi kutsuu meitä syvemmälle rukouksen todellisuuteen. Rukous ei ole vain meidän puhetta Jumalalle, vaan rukous on sitä mitä Jumala tekee meissä. Henki puhuu meidän puolestamme, myös silloin kun omat sanamme eivät riitä. Emme ole yksin rukouksessamme, vaan Henki toimii hiljaisuudessa, huokauksessa, levottomissa sydämissä, myös silloin kun toivomme ei vielä näy.
Rukous ei ole suorittamista, eikä oikeiden sanojen etsimistä, vaan osallistumista Jumalan elämään. Rukouksen tarkoitus ei ole, että me hallitsisimme tiettyä tilannetta, vaan että tulisimme osallisiksi armollisen Jumalan tekemisiin ja ajatuksiin. Rukous on suhde taivaalliseen Isään, elävään Jumalaan.
Siksi rukous ei koskaan voi olla vain sanoja. Vaan rukous on elämää. Jos rukoilemme köyhien puolesta, voi hyvinkin olla, että Jumala kutsuu meidät antamaan omastamme. Jos rukoilemme yksinäisten puolesta, voi hyvinkin olla, että Jumala lähettää meidät jonkun ihmisen luokse. Jos rukoilemme rauhan puolesta, voi hyvinkin olla, että Jumala ensin poistaa vihan meidän sydämistämme. Koska rukous on ossalistumista Kolmiyhteisen elämään, rukouksen hedelmä on uusi elämä.
Joskus tietysti, ainoa rukous jonka voimme rukoilla, on että Herra tekisi sen minkä me emme pysty. Mutta tämä on vain pieni osa siitä, mitä kirkko tarkoittaa rukoilemalla. Koska lähtökohtaisesti, rukous on Jumalan kohtaamista.
Jumala ei ole kaukainen hallitsija, eikä vaativa tarkkailija. Jeesus opetta meitä rukoilemaan Jumalaa Isänämme. Hän on se joka tietää mitä tarvitsemme. Hän on se joka tuntee meidät. Siksi Jeesus sanoo, että älkää rukoilko tekopyhien tavoin, vaan hiljaisuudessa, huoneessasi.
Tiedämme, että keskuudessamme elää, ja on elänyt, ihmisiä jotka ovat muille esirukoilijoita ja rukouksen esikuvia. Tällaisilta ihmisiltä voimme oppia, että Jumalan ääni ei yleensä ole kova ja pakottava. Vaan enemmänkin hiljainen ja luottamusta synnyttävä läsnäolo.
Aito ja kokonaisvaltainen rukous löytyy kun emme yritä esittää mitään. Se löytyy kun olemme nöyriä ja totuudenmukaisia, itseämme ja Jumalaa kohtaan. Silloin elävä usko ja rukouksen suhde Jumalaan voi kasvaa.
Kun Jeesus antaa meille Isä meidän rukouksen, hän ei anna pitkää ja vaikeaa rukousta, eikä monimutkaista teologiaa. Hän antaa kuvan elämästä Jumalan kanssa. Rukoilemme Isällemme, mikä kuvastaa syvää ja armollista suhdetta. Rukoilemme hänen valtakunnansa tulemista ja tahtonsa tapahtumista, mikä muistuttaa, että Jumalka ei ole monien sanojen Jumala, vaan elävä ja toimiva Jumala meidän elämässämme. Pyydämme sitä leipää, mitä tarvitsemme arjessa. Ja rukoilemme sydämiemme puolesta, että niissä olisi armoa ja anteeksiantoa, että meissä ei olisi pahaa, vaan että voisimme turvautua Jumalan rakkauteen.
Rukouksen elämä on yllättävän helppoa, koska se on meidän jokapäiväistä elämää. Rukouksessa kun ei ole kysymys tietystä muodosta tai oikeista sanoista, vaan suhteesta Jumalaan. Sellaisesta suhteesta joka rakentuu Jumalan armosta, meidän omaan todellisuuteemme. Daniel on rukouksessa historiallisessa tapahtumassa, hävityksen keskellä. Paavali muistuttaa, että hiljaisuudessakin Henki rukoilee meissä, ja Jeesus opettaa meitä olemaan kuin lapset vanhempiensa edessä. Kysymys ei ole, rukoilemmeko oikein, vaan olemmeko läsnä, niin että Jumalan kuiskaukset ja tekemiset eivät mene ohitsemme?
Jumala nimittäin puhuu. Hän antaa joka hetkelle lohdutusta ja ohjausta. Joskus hän kutsuu meitä, joskus lähettää, joskus hän antaa hiljaisuutta joss samme luottaa hänen armoonsa. Mekin saamme sanoa, niin kuin Samuel aikoinaan, ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.”
Hiljentykäämme hetkeksi.